Ajankohtaisia julkaisuja ja tapahtumia

Ajankohtaista

STY tiedottaa aktiivisesti suomalaisesta tuulivoimasta, julkaisee aiheeseen liittyviä tutkimuksia ja julkaisuja sekä tuottaa ja viestii tuulivoimatapahtumista. Tältä sivulta löydät myös ajankohtaiset mediaosumat, STY:n tekemät lausunnot, ja tuulivoima-alalla avoinna olevia työpaikkoja.

Tiedotteet 28.12.2018

80 prosenttia suomalaisista haluaa lisää tuulivoimaa

Tuulivoima on pitänyt paikkansa toiseksi halutuimpana sähköntuotantomuotona Energiateollisuuden vuosittain toteuttamassa Energia-asenteet-seurantatutkimuksessa.  Viimeisten kahden vuoden aikana tuulivoiman kannatus on kääntynyt pienen notkahduksen jälkeen taas nousuun, nyt 80 prosenttia suomalaisista haluaisi kotimaista tuulivoimatuotantoa lisättävän. Tutkimustulosten mukaan tuulivoiman haluttavuus on pysynyt korkeana koko 2000-luvun ajan – parhaimmillaan haluttavuus on käynyt yli 90 prosentissa. Kyselytutkimuksen mukaan ainoastaan aurinkovoima on […]

Lue artikkeli

Tiedotteet 10.12.2018

Nollavuoden jälkeen vilkastuu – tuulivoima-alan 2030-tavoitteesta täyttymässä jo 25 %

Suomeen ei valmistu vuoden 2018 aikana yhtään uutta tuulivoimalaa. Rakenteilla on kuitenkin yhteensä 340 MW tuulivoimakapasiteettia, joka on suunnitelmien mukaan sähköntuotannossa vuoden 2019 loppuun mennessä. Uusien investointien ansiosta tuulivoima-alan vuoden 2030-tavoitteesta tullaan kattamaan vuonna 2020 jo vähintään 25 prosenttia. Kaikki tänä vuonna julkaistut hankkeet rakennetaan ilman valtion taloudellista tukea. Tuulivoima-alan tavoite on, että vuonna 2030 […]

Lue artikkeli

Tiedotteet 22.5.2018

Tänään hyväksytyllä kilpailutetulla tuella kohti edullisempia tuotantokustannuksia

Eduskunnassa äänestettiin tänään uusiutuvan energian tuotantotuen kilpailutuksen käyttöönottamisen puolesta. Suomessa tullaan kilpailuttamaan uusiutuvaa sähköntuotantoa 1,4 TWh vuosituotannon verran. Suomen Tuulivoimayhdistys on tyytyväinen uuteen teknologianeutraaliin tuotantotukilakiin, sillä se mahdollistaa reilun ja aidon kilpailun. Kilpailutettava tuotantomäärä on pieni, mutta mahdollistaa järjestelmän testaamisen ja siitä oppimisen. ”Suomessa on nyt etukäteen arvioiden luotu hyvin toimiva uusiutuvan energian kilpailutusmalli. On […]

Lue artikkeli

Tiedotteet 23.4.2018

Suomessa suunnitteilla tuulivoimainvestointeja 23 miljardin edestä

Suomen Tuulivoimayhdistyksen (STY) ylläpitämän tuulivoimahankelistan mukaan Suomessa on suunnitteilla tällä hetkellä noin 15 500 megawatin (MW) edestä tuulivoimahankkeita. Suunnittelussa on siis yli 23 miljardin edestä investointeja suomalaisiin kuntiin. 7300 MW:lla tuulivoimahankkeita on jo kunnan myöntämä kaava tai rakennuslupa. STY:n tuulivoimahankelistan hankkeista lähes 13 000 MW on maatuulivoimahankkeita, ja reilu 2000 MW on suunniteltu merelle. Hankkeista 7300 MW […]

Lue artikkeli

Tiedotteet 14.3.2018

Suomen tuulivoimaloiden kapasiteettikerroin kasvussa – viime vuonna 33 %

Teknologian tutkimuskeskus VTT:n kokoamien tuulivoimatuotantotilastojen mukaan syöttötariffijärjestelmässä mukana olevien vuosina 2011 – 2016 Suomeen asennettujen tuulivoimaloiden kapasiteettikerroin oli vuoden 2017 lopussa 33 prosenttia.  Suomen tuulivoimaloiden kapasiteettikerroin on noussut viime vuosien aikana, esimerkiksi vuonna 2008 kerroin oli 24 ja vuonna 2013 26 prosenttia. Tilastojen mukaan tuulivoima tuottaa enemmän talvella kuin kesällä. ”33 prosentin kapasiteettikerroin on tuulivoimaloille […]

Lue artikkeli