Voimajohdon lunastus

Voimajohdon lunastus

Tuulivoiman ja muun sähköinfran käyttöönottoon tarvitaan sähkönsiirtolinjoja, jotka mahdollistavat sähkön saatavuuden kaikkialle Suomeen. Siirtolinjojen alle jäävästä maa-alasta maksetaan maanomistajalle lunastuslain mukainen korvaus.

Lunastuslaki linjaa, että lunastettavasta omaisuudesta on määrättävä omaisuuden käyvän hinnan mukainen täysi korvaus. Lunastetun metsämaan korvaukset vaihtelevat puuston määrän, laadun ja sijainnin mukaan, maapohjan arvo on vain yksi ja yleensä pienin tekijä korvauksessa. Yleisimmin korvausmäärissä puhutaan tuhansista euroista, kun otetaan huomioon puun myynnistä saatu tulo sekä menetetyistä tulevaisuuden tuotoista saatava korvaus.

Mistä lunastuskorvaus muodostuu?                                

Yleisellä tasolla lunastuslain mukainen täysi korvaus määrätään hankkeesta maanomistajalle aiheutuvista taloudellisista menetyksistä. Korvaus muodostuu kohteen-, vahingon- ja haitankorvauksesta. Metsämaalla korvausta määrätään maapohjan menetyksestä ja sen lisäksi vahingonkorvausta taimikon menetyksestä, ennen aikaisesta hakkuusta aiheutuvasta vahingosta sekä muista menetyksistä esimerkiksi hukkaan menneistä metsänparannustöistä.

Millaisista summista lunastuskorvauksissa puhutaan?

Metsämaapohjan arvo on muutamia satoja euroja hehtaarilta. Taimikon menetyksestä ja ennenaikaisen hakkuun vahingosta määrättävä korvaus, niin kutsuttu odotusarvolisä, voi olla arvoltaan useita tuhansia euroja hehtaarilta. Hankkeen vuoksi poistettavan puuston arvo taas voi olla arvoltaan jopa yli kymmenen tuhatta euroa hehtaarilta. Kokonaisuutena arvioiden lunastuskorvaus metsämaalla onkin keskimäärin ennemmin tuhansia kuin satoja euroja hehtaarilta.

Tuulivoimaloiden alle jäävästä maasta maksetaan vuokraa

Tuulivoimalan alle jäävää maata ei lunasteta, vaan se aina vuokrataan. Voimajohtojen lunastusmenettely koskee kuitenkin myös tuulivoimahankkeita, sillä lunastusmenettely on voimajohdon luvitusmenettely.

Lähteet:

Laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta, Finlex

Tapio.fi

Lataa artikkeli Voimajohdon lunastus pdf-muodossa