Suomeen rakennettiin viime vuonna ennätysmäärä uutta tuulivoimaa, vaikka osa rakenteilla olevista projekteista viivästyi ja valmistuu siten vasta tämän vuoden puolella. Rakentamistahti kiihtyy vuosikymmenen puoliväliä kohti mentäessä. Tuulivoima kattaa kymmenisen prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta, mikä on jälleen noussut koronaa edeltävälle tasolle. Suomeen rakennettiin viime vuonna 141 uutta tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu teho oli 671 MW. Tuulivoimakapasiteetti kasvoi edellisvuodesta […]
Ajankohtaisia julkaisuja ja tapahtumia
Ajankohtaista
STY tiedottaa aktiivisesti suomalaisesta tuulivoimasta, julkaisee aiheeseen liittyviä tutkimuksia ja julkaisuja sekä tuottaa ja viestii tuulivoimatapahtumista. Tältä sivulta löydät myös ajankohtaiset mediaosumat, STY:n tekemät lausunnot, ja tuulivoima-alalla avoinna olevia työpaikkoja.
Näytä
Tiedotteet 8.6.2021
Tuulivoimainvestoinnit kattavat yli 20 % teollisuuden kiinteistä investoinneista 2021
Suomalainen tuulivoima on kovemmassa kasvussa kuin koskaan aiemmin, sillä kuluvana vuonna Suomeen rakennetaan noin 1 000 megawatin edestä uutta tuulivoimaa. Määrä tulee kasvattamaan Suomen tuulivoimakapasiteettia 40 prosenttia. Investointeina tämä tarkoittaa noin 1,2 miljardia euroa, mikä vastaa 23 prosenttia kaikista tälle vuodelle arvioiduista teollisuuden kiinteistä investoinneista. Vuosien 2022 – 2023 aikana tuulivoimainvestointien määrä tulee olemaan vielä korkeampi, […]
Tiedotteet 17.2.2021
Tuulivoimahankkeissa potentiaalia kahdeksankertaistaa Suomen tuulivoimakapasiteetti
Suomen Tuulivoimayhdistyksen (STY) vuosittain päivittämän tuulivoimahankelistan mukaan Suomeen on suunnitteilla tuulivoimahankkeita yhteensä 21 300 megawatin edestä. Suunnitteluprosessin eri vaiheissa olevien tuulivoimahankkeiden määrä on suurempi kuin vuosi sitten. Kasvua on etenkin maatuulivoimahankkeissa, joita on 18 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Huomattava osa hankkeista on rakennusvalmiita tai jo rakenteilla, ja Suomen tuulivoimatuotanto tulee tuplaantumaan vuoteen 2024 mennessä. Suomeen […]
Tiedotteet 10.2.2021
Pohjois-Pohjanmaa pysyy Suomen tuulivoimakeskittymänä – kiinteistöverotulot lähes 6 miljoonaa
Pohjois-Pohjanmaa pitää edelleen paikkansa Suomen suurimpana tuulivoimamaakuntana, jossa on nyt 35 prosenttia koko maan tuulivoimakapasiteetista. Maakunnassa sijaitsevat kunnat saivat vuonna 2020 yhteensä lähes kuuden miljoonan euron kiinteistöverotulot tuulivoimaloistaan. Kaikista Suomen tuulivoimaloista maksettiin viime vuonna yhteensä yli 15 miljoonaa euroa kiinteistöveroa eri kuntiin. Suurin osa Suomen tuulivoimasta sijoittuu aiempien vuosien tapaan Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kuntiin. Pohjois-Pohjanmaalle rakennettiin […]
Tiedotteet 2.2.2021
Tuulivoimalla katettiin noin 10 % Suomen sähkönkulutuksesta vuonna 2020
Suomeen rakennettiin uutta tuulivoimakapasiteetti vuoden 2020 aikana yli 300 megawattia. Suomen tuulivoimatuotanto kasvoi edellisvuoteen verrattuna lähes kolmanneksella ja vuoden 2020 sähkönkulutuksesta katettiin jo noin 10 prosenttia tuulivoimalla. Tuulivoima-alan kasvunäkymät ovat huimat, sillä kuluvana vuonna tuulivoimakapasiteettia odotetaan valmistuvan ennätyksellinen määrä, lähes 1 000 megawattia. Vuoden 2020 aikana Suomeen rakennettiin 67 uutta tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu teho on 302 […]