Ajankohtaisia julkaisuja ja tapahtumia

Ajankohtaista

STY tiedottaa aktiivisesti suomalaisesta tuulivoimasta, julkaisee aiheeseen liittyviä tutkimuksia ja julkaisuja sekä tuottaa ja viestii tuulivoimatapahtumista. Tältä sivulta löydät myös ajankohtaiset mediaosumat, STY:n tekemät lausunnot, ja tuulivoima-alalla avoinna olevia työpaikkoja.

Tiedotteet 2.1.2024

Tuulivoimarakentaminen jatkui vuonna 2023 vilkkaana

Vuosi 2023 oli historiamme toiseksi vilkkain tuulivoimarakentamisen vuosi. Vuoden 2023 aikana Suomeen rakennettiin 212 uutta tuulivoimalaa. Tulevien vuosien rakennustahti kasvattaa tuulivoimakapasiteettiamme, sillä uusien hankkeiden kehitystyö niin maalla kuin merelläkin on aktiivista. Samaan aikaan taloudellinen epävarmuus, kustannusten nousu ja sota Euroopassa ovat osuneet myös tuulivoimaan, ja uusien investointien varmistuminen kestää aiempaa kauemmin. Investointien jatkuvuus on tärkeää […]

Lue artikkeli

Tiedotteet 12.1.2023

Tuulivoimatuotanto kasvoi 41 prosenttia vuonna 2022

Energiateollisuuden sähkötilastojen mukaan suomalaisen tuulivoiman tuotanto kasvoi viime vuonna 41 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Vuonna 2022 Suomen sähkönkulutuksesta katettiin tuulivoimalla 14,1 prosenttia. Suomen tuulivoimalat tuottivat vuoden 2022 aikana 11,5 terawattituntia (TWh) sähköä. Koko Suomen sähkönkulutus oli vuoden aikana reilu 80 TWh ja tuulivoimalla tästä katettiin 14,1 prosenttia. Sähköntuotannosta katettiin tuulivoimalla 16,7 prosenttia. Tuulivoimatuotannon määrä kasvoi […]

Lue artikkeli

Tiedotteet 10.1.2023

Tuulivoimavuosi 2022: Tuulivoimakapasiteetti kasvoi 75 % ja toi Suomeen yli 2,9 miljardin investoinnit

Tuulivoima kasvatti Suomen uusiutuvan energiantuotannon määrää merkittävästi vuonna 2022. Vuoden aikana Suomeen rakennettiin huikeat 2 430 megawattia uutta tuulivoimakapasiteettia ja samalla tuulivoimakapasiteettimme kasvoi 75 prosentilla. Uusia tuulivoimaloita otettiin käyttöön 437. Tuulivoima on tällä hetkellä yksi eniten Suomeen investointieuroja tuova teollisuudenala – pelkästään viime vuonna valmistuneet hankkeet toivat Suomeen yhteensä yli 2,9 miljardin euron investoinnit. Suomeen on […]

Lue artikkeli

Tiedotteet 14.6.2022

Suomessa saavutetaan tänä vuonna 1000:n tuulivoimalan ja 5000:n megawatin rajapyykit

Global Wind Day’tä eli Kansainvälistä tuulivoimapäivää vietetään keskiviikkona 15.6. Tuulivoima kasvaa meillä ja maailmalla – mutta vielä enemmän kasvua tarvitaan. Vuonna 2025 tuulivoima tulee kattamaan yli neljänneksen Suomessa kulutetusta sähköstä.  Global Wind Dayn viestinä on silti todettava, että ilmastotavoitteet ja energiaomavaraisuus vaativat suurempaa kasvuvauhtia. Tuulivoima kattoi alle prosentin Suomessa kulutetusta sähköstä vain alle kymmenen vuotta […]

Lue artikkeli

Tiedotteet 22.3.2022

Tuulivoima on avain Suomen energiaomavaraisuuden lisäämiseen

Suomen Tuulivoimayhdistyksen maaliskuussa päivittämän hankelistauksen mukaan kotimainen tuulivoimarakentaminen on voimakkaassa kasvussa tämänkin vuoden aikana. Energiaomavaraisuuden kasvun kannalla on myös Euroopan komission maaliskuussa julkaisema lausunto, jossa kerrottiin EU:n vähentävän voimakkaasti energiariippuvuutta Venäjästä. EU panostaa mm. uusiutuvan energian tuotantoon ja energiaverkkoihin sekä lisää energiatehokkuutta, biokaasun ja vedyn tuotantoa. Suomessa on kuluvana vuonna käynnissä yhteensä reilu 330 maa- […]

Lue artikkeli