Ajankohtaisia julkaisuja ja tapahtumia

Ajankohtaista

STY tiedottaa aktiivisesti suomalaisesta tuulivoimasta, julkaisee aiheeseen liittyviä tutkimuksia ja julkaisuja sekä tuottaa ja viestii tuulivoimatapahtumista. Tältä sivulta löydät myös ajankohtaiset mediaosumat, STY:n tekemät lausunnot, ja tuulivoima-alalla avoinna olevia työpaikkoja.

Tutkimukset ja julkaisut 4.7.2014

Tuulivoima & lähiasukkaat 2014

Suomen Tuulivoimayhdistys ry selvitytti Taloustutkimus Oy:llä, mitä mieltä neljän eri kunnan asukkaat ovat kotikuntaansa valmistuneista tuulivoimaloista. Tutkimus toteutettiin samoissa kunnissa nyt toista kertaa. Tulokset osoittavat, että valtaosa asukkaista ei edelleen koe häiriötä tuulivoimasta.

Lue artikkeli

Tutkimukset ja julkaisut 15.4.2014

Raportteja tuulivoiman terveysvaikutuksista (2014)

Tuulivoiman terveysvaikutuksista on Suomessakin syntynyt suurta keskustelua. Vuonna 2013 on julkaistu kaksi mielenkiintoista tutkimusta, joissa johtopäätökset ovat, että terveysvaikutuksilla pelottelu saa ihmiset huolestumaan ja kokemaan, että vaikutuksia on. Lisäksi alla on Kanadan ja Amerikan tuulivoimayhdistysten vuonna 2009 asiantuntijapaneellilla teettämä raportti, jossa todetaan ettei tuulivoimalla ole suoria terveysvaikutuksia. Listassa on myös linkkejä lisäkirjallisuuteen. Chapman, St.George, Waller […]

Lue artikkeli