Tuulivoimateko 2019 -kilpailussa palkittiin yrittäjä Aki Simunaniemi ja Fingrid

Suomen Tuulivoimayhdistys (STY) palkitsee tänä vuonna ensimmäistä kertaa vuoden tuulivoimateon. Tuulivoimateko-kilpailun kautta halutaan nostaa esille Suomen energiaomavaraisuutta ja puhdasta energiantuotantoa ansiokkaasti edistävää toimintaa. Kilpailun tuomaristo on valinnut vuoden tuulivoimateoksi yrittäjä Aki Simunaniemen työn tuulivoima-alan parissa. Yleisöäänestyksessä eniten ääniä keräsi kantaverkkoyhtiö Fingrid aktiivisesta työstään tuulivoimatuotannon lisäämisen mahdollistamiseksi.

Kilpailun voittaja Aki Simunaniemi on toiminut Suomessa yrittäjänä pian 30 vuotta. Hän on toiminut monien tuulivoimahankkeiden parissa ja aikoo jatkaa samaa linjaa myös tulevaisuudessa. Tuomariston päätös kilpailun voittajasta oli yksimielinen, sillä yrittäjän pitkä elämäntyö tuulivoima-alalla teki vaikutuksen: Simunaniemi on toiminut ja yrittänyt tuulivoima-alalle jo pitkään ennen kuin ala alkoi toden teolla kasvaa Suomessa.

Kilpailun tuomaristoon kuuluivat Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä, Aalto-yliopiston professori Peter Lund, rap-artisti Karri Miettinen alias Paleface sekä europarlamentaarikko Silvia Modig. Tuomariston sihteerinä toimi Suomen Tuulivoimayhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Marja Kaitaniemi.

Fingrid sai yleisön äänet

Yleisön suosikki oli kantaverkkoyhtiö Fingrid. Äänestäjien kiitokset menivät Fingridille, koska yhtiö tekee aktiivisesti työtä kehittääkseen Suomen kantaverkkoa tuulivoimarakentamisen mahdollistamiseksi, ja osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun Suomen hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamiseksi. Pohjoismaisessa vertailussa vahva suomalainen kantaverkko loistaa varmuudellaan ja mahdollistaa myös jatkossa hajautetun energiantuotannon lisäämisen Suomessa. Yleisöäänia annettiin yhteensä lähes 300 kappaletta.

STY myöntää vuoden Tuulivoimateko-palkinnon teolle tai toiminnalle, joka on omalta osaltaan ollut tukemassa tai vauhdittamassa suomalaisen tuulivoiman kasvua ja kehittymistä. Kilpailuun voi kuka tahansa ehdottaa omasta mielestään ansioitunutta tekoa. Palkinto voidaan myöntää niin yritykselle, projektille, tutkimukselle, viranomaiselle, kunnalle kuin vaikkapa tietylle tuulivoimahankkeelle tai yksityishenkilölle.