Ajankohtaisia julkaisuja ja tapahtumia
Ajankohtaista
STY tiedottaa aktiivisesti suomalaisesta tuulivoimasta, julkaisee aiheeseen liittyviä tutkimuksia ja julkaisuja sekä tuottaa ja viestii tuulivoimatapahtumista. Tältä sivulta löydät myös ajankohtaiset mediaosumat, STY:n tekemät lausunnot, ja tuulivoima-alalla avoinna olevia työpaikkoja.
Lausunnot 14.6.2023
12.5.2023 STY:n lausunto Ympäristöministeriölle asetusluonnoksesta ekologiseksi kompensaatioksi
Tiedotteet 13.6.2023
Maailman tuulipäivää vietetään torstaina 15. kesäkuuta: Suomeen rakennettiin viime vuonna toiseksi eniten maatuulivoimaa Euroopassa
Suomi aloitti tuulivoimarakentamisen monia muita maita myöhemmin, mutta valtion tehokkaiden ja kohdennettujen toimien avulla siirryimme yhtenä ensimmäisistä markkinoista rakentamaan tuulivoimaa ilman valtion taloudellista tukea. Kehitystä on tukenut se, että tuulivoiman sääntely on Suomessa erittäin kattavaa ja perustuu selkeisiin prosesseihin, joita myös tieteellinen tutkimusnäyttö tukee. Suomeen rakennettiin viime vuonna toiseksi eniten maatuulivoimaa Euroopassa. Kumulatiivisen kapasiteetin osalta […]
Tiedotteet 7.6.2023
Suunnitteilla olevalla tuulivoimalla voisi kattaa reilusti yli Suomen tämänhetkisen energiankulutuksen
Suomella on potentiaalia kasvattaa merkittävästi niin maa- kuin merituulivoimatuotantoaan, sillä suunnitteilla olevien tuulivoimahankkeiden kapasiteetti on kasvanut noin 84 prosenttia puolen vuoden aikana. Tuulivoimayhdistyksen (STY) toukokuussa tekemän katsauksen mukaan valtaosa hankevolyymin kasvusta on tulossa merelle, mutta myös maatuulivoimahankkeissa on kasvua. Toteutuessaan investoinneilla voitaisiin kattaa koko Suomen energiankulutus. Teolliset investoinnit tarvitsevat toteutuakseen päästötöntä sähköä ja tuulivoimalla voidaan […]
Tiedotteet 30.5.2023
Matias Ollila aloittaa Suomen Tuulivoimayhdistyksen edunvalvontajohtajana
Suomen Tuulivoimayhdistyksen (STY) edunvalvontajohtajaksi on palkattu valtiotieteiden maisteri Matias Ollila. Ollila on viimeksi työskennellyt elinkeinoministerin erityisavustajana ja aloittaa STY:ssä 4.9.2023 hänen edellisen tehtävänsä karenssin päätyttyä. Ennen elinkeinoministerin erityisavustajan tehtävää Ollila toimi viestinnän poliittisena suunnittelijana Suomen Keskustassa. STY:ssä uusi edunvalvontajohtajan tehtävä vahvistaa STY:n edunvalvontaa. Tehtävään kuuluu mm. yhdistyksen edunvalvonnan suunnittelu ja kehittäminen, tuulivoima-alan lainsäädännön seuraaminen ja […]