Ajankohtaisia julkaisuja ja tapahtumia

Ajankohtaista

STY tiedottaa aktiivisesti suomalaisesta tuulivoimasta, julkaisee aiheeseen liittyviä tutkimuksia ja julkaisuja sekä tuottaa ja viestii tuulivoimatapahtumista. Tältä sivulta löydät myös ajankohtaiset mediaosumat, STY:n tekemät lausunnot, ja tuulivoima-alalla avoinna olevia työpaikkoja.

Tiedotteet 30.1.2024

Tuulivoimatuotanto kasvoi 25 % vuonna 2023 – Kotimainen lisätuulivoima kasvattaa sähkön saatavuutta

Suomeen rakennetaan vauhdilla lisää tuulivoimaa, mikä lisää Suomen energiaomavaraisuutta ja energiaturvallisuutta geopoliittisen tilanteen aiheutettua energiahuoltoon epävarmuutta. Kotimaisen tuulisähkön tuotanto kasvoi 25 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Tuulivoima on kasvanut yhdeksi merkittävimmistä sähköntuotantomuodoistamme, mutta samaan aikaan olisi tärkeää pystyä rakentamaan tuulivoimaa tasaisesti eri puolille maata. Alueellisesti kattava rakentaminen paitsi tasaisi tuotannonvaihteluita, myös toisi paljon kaivattua elinvoimaa Itä-Suomeen. […]

Lue artikkeli

Tiedotteet 29.1.2024

Suomen kaksinkertaistuva sähköntarve on katettavissa tuulivoimalla

Tuoreen hanketilaston mukaan Suomen tuulivoiman kasvu on vahvalla pohjalla: maalle ja merelle on suunnitteilla jälleen ennätysmäärä, lähes 135 gigawattia (GW), uutta tuulivoimakapasiteettia. Käytännössä laaja tuulivoimahankeportfolio tarkoittaa, että vaikka yhteiskunnan sähköistyminen ja uudet teollisuuden investoinnit tuplaisivat maamme sähköntarpeen, nyt suunnitteilla olevalla tuulivoimakapasiteetilla pystytään vastaamaan tarpeeseen nopeasti ja kustannustehokkaasti. Hankkeita suunnitellaan sisämaassa yhä laajemmalle alueelle, mikä kasvattaa Suomen […]

Lue artikkeli

Tiedotteet 2.1.2024

Tuulivoimarakentaminen jatkui vuonna 2023 vilkkaana

Vuosi 2023 oli historiamme toiseksi vilkkain tuulivoimarakentamisen vuosi. Vuoden 2023 aikana Suomeen rakennettiin 212 uutta tuulivoimalaa. Tulevien vuosien rakennustahti kasvattaa tuulivoimakapasiteettiamme, sillä uusien hankkeiden kehitystyö niin maalla kuin merelläkin on aktiivista. Samaan aikaan taloudellinen epävarmuus, kustannusten nousu ja sota Euroopassa ovat osuneet myös tuulivoimaan, ja uusien investointien varmistuminen kestää aiempaa kauemmin. Investointien jatkuvuus on tärkeää […]

Lue artikkeli

Tilastot 2.1.2024

Tuulivoimatilastot 2023

Vuoden 2023 lopussa Suomessa oli yhteensä 1601 toiminnassa olevaa tuulivoimalaa. Uusia voimaloita rakennettiin vuoden 2023 aikana 212 kappaletta (1280 MW) ympäri Suomea. Suomen tuulivoimakapasiteetti oli vuoden 2023 lopussa 6 946 megawattia (MW).

Lue artikkeli