Suomen Tuulivoimayhdistyksen (STY) järjestämän Tuulivoimateko 2021 -kilpailun voittajaksi on valittu Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj. Yleisö äänesti omaksi suosikikseen Lestijärven kunnan tuulivoimateot. ”Fingrid on äärimmäisen tärkeä osa Suomen tuulivoimatuotannon kehitystä. Energiamurroksen muutos kohti hiilineutraaliutta tulee olla vieläkin nopeampi kuin mitä on ajateltu ja Suomeen rakennettava tuulivoimakapasiteetti luo siihen mahdollisuuksia. Erityisesti vallitsevassa maailmantilanteessa on tärkeää, että Fingrid […]
Ajankohtaisia julkaisuja ja tapahtumia
Ajankohtaista
STY tiedottaa aktiivisesti suomalaisesta tuulivoimasta, julkaisee aiheeseen liittyviä tutkimuksia ja julkaisuja sekä tuottaa ja viestii tuulivoimatapahtumista. Tältä sivulta löydät myös ajankohtaiset mediaosumat, STY:n tekemät lausunnot, ja tuulivoima-alalla avoinna olevia työpaikkoja.
Tutkimukset ja julkaisut 10.3.2022
Taloustutkimus ja FCG: Tuulivoimalat eivät vaikuta asuinkiinteistöjen hintoihin
Ensimmäinen Suomessa tehty tutkimus osoittaa, että tuulivoimaloilla ei ole ollut vaikutusta asuinkiinteistöjen hintoihin. Suomen Tuulivoimayhdistyksen tilaamaan ja Finnish Consulting Groupin (FCG) sekä Taloustutkimuksen tekemään tutkimukseen valittiin eri puolilta Suomea kuntia, joihin on rakennettu tuulivoimaa vuosien 2012 ja 2021 välisenä aikana. Tuulivoimahankkeet tuovat kuntiin elinvoimaa ja tuloja. Lisäksi kunnassa tuotettu puhdas sähkö luo alueelle ympäristöystävällistä imagoa. […]
Tiedotteet 17.2.2022
THL:n tutkimus: tuulivoimaloiden läheisyydessä asuminen ei ole lisännyt reseptilääkkeiden käyttöä
Tuulivoimaloiden läheisyydessä asuminen ei ole lisännyt reseptilääkkeiden käyttöä, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) uudesta tutkimuksesta. ”Tuulivoimaloiden lähellä asumiseen ei siis havaittu liittyvän sellaista terveyshaittaa, joka näkyisi lääkehoitoa vaativina oireina tai sairauksina. Tämä tukee aiemmin julkaistujen kansainvälisten ja kansallisten tutkimusten tuloksia. Toistaiseksi tutkimusnäyttöä on ainoastaan siitä, että tuulivoimaloiden laajakaistainen ääni voi häiritä oleskelua ja unta. […]
Tutkimukset ja julkaisut 17.2.2022
Uutta tutkimustietoa Suomesta: tuulivoima ei aiheuta terveyshaittaa
Vasta julkaistun tutkimuksen mukaan tuulivoimaloiden lähellä asuvilla ihmisillä ei esiintynyt sairauksia tai oireita enempää kuin vertailualueella. Perusteellinen tutkimus osoittaa, että Suomessa suunnitellaan ja rakennetaan tuulivoimaa riittävälle etäisyydelle asutuksesta. Turun ammattikorkeakoulun rakennetun ympäristön tutkimusryhmän tutkimuksessa todettiin, että tuulivoimalan äänitaso pihamaalla ei vaikuttanut asukkaiden kokemiin oireisiin tai sairauksiin. Äänitasot mallinnettiin kunkin rakennuksen pihan osalta erikseen. Melutason ohjearvo […]
Tilastot 15.2.2022
Tuulivoimatilastot 2021
Tuulivoiman rakentamisessa takana ennätyksellinen vuosi