Ajankohtaisia julkaisuja ja tapahtumia
Ajankohtaista
STY tiedottaa aktiivisesti suomalaisesta tuulivoimasta, julkaisee aiheeseen liittyviä tutkimuksia ja julkaisuja sekä tuottaa ja viestii tuulivoimatapahtumista. Tältä sivulta löydät myös ajankohtaiset mediaosumat, STY:n tekemät lausunnot, ja tuulivoima-alalla avoinna olevia työpaikkoja.
Tiedotteet 18.1.2023
Vuonna 2022 eniten tuulivoimaloita valmistui Pohjanmaan maakuntiin
Pohjanmaan neljä maakuntaa olivat vilkkaimpia tuulivoimarakentamisen maakuntia vuonna 2022. Eniten tuulivoimaloita valmistui Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntiin, joihin tuulivoimarakentaminen toi yhteensä yli 1,8 miljardin euron investoinnit. Suomen suurin tuulivoimamaakunta on edelleen Pohjois-Pohjanmaa, jossa on yhteensä 41 prosenttia kaikesta maamme tuulivoimakapasiteetista. Pohjanmaa pysyy jatkossakin suurimpana tuulivoimatuotannon alueena Suomessa, sillä 76 prosenttia vuosina 2023 – 2025 rakennettavasta tuulivoimasta […]
Tiedotteet 16.1.2023
Poronhoito ja tuulivoima-ala tekevät uraauurtavaa yhteistyötä parhaiden käytäntöjen tunnistamiseksi
Reilu kolmannes Suomen maa-alasta on poronhoitoaluetta. Poronhoito perustuu vapaaseen laidunnusoikeuteen ja laajoihin yhtenäisiin laidunalueisiin. Muut maankäyttömuodot ovat uhka poronhoidon tulevaisuudelle, sillä ne vähentävät ja pirstovat laidunalueita ja häiritsevät laidunrauhaa. Samaan aikaan tarve lisätä Suomen energiaomavaraisuutta ja hiilineutraalia sähköntuotantoa luovat kovan paineen sijoittaa tuulivoimaa koko Suomen alueelle, myös pohjoiseen poronhoitoalueelle. Poronhoito ja tuulivoima-ala ovat yhdessä tarttuneet […]
Tiedotteet 12.1.2023
Tuulivoimatuotanto kasvoi 41 prosenttia vuonna 2022
Energiateollisuuden sähkötilastojen mukaan suomalaisen tuulivoiman tuotanto kasvoi viime vuonna 41 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Vuonna 2022 Suomen sähkönkulutuksesta katettiin tuulivoimalla 14,1 prosenttia. Suomen tuulivoimalat tuottivat vuoden 2022 aikana 11,5 terawattituntia (TWh) sähköä. Koko Suomen sähkönkulutus oli vuoden aikana reilu 80 TWh ja tuulivoimalla tästä katettiin 14,1 prosenttia. Sähköntuotannosta katettiin tuulivoimalla 16,7 prosenttia. Tuulivoimatuotannon määrä kasvoi […]
Tilastot 10.1.2023