Members

Fortum Power And Heat Oy

Olemme yksi Euroopan puhtaimmista energiantuottajista ja toimintaamme ohjaavat kunnianhimoiset ympäristötavoitteet. Viemme eteenpäin ripeästi kehittyvää tuulivoimaportfoliotamme Pohjoismaissa noin 60 hengen huippuammattilaistiimin voimin. Toimintamme kattaa hankkeiden elinkaaren maanvuokrasopimuksista luvitukseen ja rakentamisesta operointiin. Hoidamme sähkönmyynnin ja alueiden ennallistamisen. Puhtaan sähkön avulla autamme teollisuusasiakkaitamme vähentämään toimintansa hiilidioksidipäästöjä.

www.fortum.com

Haminan Energia Oy

Uusiutuvan energian ja energiakaasujen edelläkävijä.

www.haminanenergia.fi

Loiste Energia Oy

Loiste on suomalainen energiayhtiö yli sadan vuoden kokemuksella. Loisteen omistavat Kajaanin kaupunki (50,1%), Sotkamon kaupunki (16%) sekä Kanerva Energia Oy.

Loisteen sähköverkkoliiketoiminta: Kajave Oy toimii sähkömarkkinalain määrittämänä jakeluverkon haltijana verkkovastuualueella, joka kattaa kaikki Kainuun yhdeksän kuntaa sekä Pyhännän kunnan ja osan Siikalatvan ja Vaalan kunnasta Pohjois-Pohjanmaalla. Yhteensä Kajavella on sähköverkkoa noin 13 500 kilometriä ja se toimittaa sähköä noin 58 600 sähkönkäyttöpaikkaan.

Loisteen kaukolämpö - ja tuotantoliiketoiminta: Loiste Lämpö Oy tytäryhtiö Otanmäen Lämpö Oy:n kanssa tuottaa kaukolämpöpalvelut Kajaanin kaupungin taajama-alueille. Sillä on noin 1 700 asiakasta ja sen kaukolämpöverkoston kokonaispituus on 130 kilometriä. Loiste Energia Oy on omistaa Pyhännänkosken vesivoimalaitoksen Ristijärven kunnassa ja Kivivaara-Peuravaara tuulipuistossa yhdessä Taalerin kanssa. Lisäksi se operoi Kajaaninjoen vesivoimalaitoksia ja Kainuun Voima Oy:n höyryvoimalaitosta sekä omistaa osuuden Kemijoki Oy:tä omistavasta Lapin Sähkövoima Oy:stä.

www.loiste.fi

Myrsky Energia Oy

Suomalainen uusiutuvan energian kehittäjä ja investoija. Yhtiön tehtävä on kehittää ja investoida uusiutuvan energian hankkeisiin ja yhtiöihin.

Raahen Tuulienergia Oy

Tuulisähkön tuotantoa Raahessa.

Restuuli Oy

Sähkön tuotanto tuulivoimalla Salon Märynummella, 5 MW Gamesa G128