Tuulivoima 2.0

Tuulivoima 2.0

Tuulivoima 2.0

Tuulivoimaloiden teknologinen kehitys on viime vuosina ollut erittäin nopeaa. Nyt rakennettava tuulivoimala tuottaa yli kaksinkertaisen määrän sähköä verrattuna kymmenen vuotta sitten rakennettuun voimalaan. Samaan aikaan voimaloiden rakentamisen kustannukset ovat hieman laskeneet. Koska yksi voimala tuottaa enemmän megawattitunteja samoilla tai jopa matalammilla rakennuskustannuksilla kuin aiemmin rakennetut voimalat, on uusilla tuulivoimaloilla tuotettu sähkö huomattavasti aiempaa halvempaa.

Nyt rakennettavat tuulivoimalat ovat aivan eri sukupolvea kuin 2010-luvun puoliväliin mennessä rakennetut voimalat. Huokeammat tuotantokustannukset mahdollistavat tuulivoimarakentamisen markkinaehtoisesti ilman valtion taloudellista tukea.

Tuulivoimalla tuotetaan yhä suurempi osa Suomessa kulutettavasta sähköstä. Vuonna 2020 tuulivoimalla katettiin 10 prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta ja 2024 tullaan siitä kattamaan vähintään 18 prosenttia ja 2030 jopa 30 prosenttia. Tämä on hyvä asia, sillä kotimainen tuotanto lisää Suomen omavaraisuutta energian suhteen, tuo elinvoimaa kotimaan ja kuntien talouteen (mm. kiinteistöverotulot, suuret investoinnit ja niiden tuoma työllisyys) sekä luo työtä monille eri aloille. Tuulivoiman kiinteistöverotulot ovat lukuisille kunnille tärkeä kuntatalouden tukipilari. Esimerkiksi Kalajoen kaupunki sai vuonna 2020 tuulivoimasta 1,59 miljoonaa euroa kiinteistöverotuloa, mikä vastasi noin 30 prosenttia Kalajoen kiinteistöverokertymästä.

Lataa sivun sisältö PDF-muodossa